Viikot ennen joulua ovat olleet niin täynnä tapahtumia ja touhua, että blogikin on jäänyt pahasti unohduksiin. Nyt halusin kuitenkin loman alkamisen kunniaksi tulla nopeasti kertoilemaan kahdesta edellisestä viikostamme.
Tavallisen koulutyön ja jouluvalmistelujen lisäksi viikkoihin on mahtunut useampikin hauska retki. Viime viikon keskiviikkona teimme KULPS-vierailun Tempputemmellykseen, jota lapset olivat odottaneet suurella innolla. Innostava ohjaaja otti luokkamme vastaan ja jokainen sai oman trampoliinin erilaisia hyppyharjoituksia varten.
Rankan hyppytreenin jälkeen koko Tempputemmellyksen alue trampoliineineen, köysineen, kiipeilyratoineen, telineineen ja liukumäkineen oli meidän vapaassa käytössä. Oma suosikkini oli ehdottomasti "juustomeri", jonne uskalsin tehdä voltteja oppilaiden mahtavan kannustuksen ansiosta. Tunnin jälkeen kaikilla oli hiki ja naamat hymyssä palasimme takaisin koululle.
Heti seuraavana päivänä lähdimme luokkaretkelle Helsinkiin. Kampista nappasimme mukaan isäni ja hyppäsimme ratikan kyytiin kohti Olympiastadionia. 1938 valmistunut Stadikka menee useamman vuoden kestävään remonttiin 22. joulukuuta, minkä takia oli onni, että kerkesimme vierailla siellä vielä ennen sen sulkeutumista. Sateesta ja tuulesta huolimatta kohosimme hissillä 72 metrin korkeuteen hämmästelemään myrskyävää Helsinkiä. Monet oppilaista voittivat hienosti korkeanpaikankammonsa, jota olikin syytä juhlistaa eväillä.
Eväshetken jälkeen jatkoimme kävellen kohti Kansallismuseota. Aluksi kävimme ihastelemassa sen pihassa olevaa joulukuusimetsää, joka oli täynnä toinen toistaan upeammin koristeltuja kuusia.
Sitten siirryimme itse museoon, jossa pääsimme tutustumaan Sibelius-näyttelyyn. Näyttelyssä oli esillä paljon Sibeliuksen omaisuutta ja hänen alkuperäiset sävellyskäsikirjoitukset, joita pääsi myös kuuntelemaan. Olemme käsitelleet syksyn aikana paljon Sibeliusta ja hänen sävellyksiään. Näyttely antoi meille kaikille uutta, mielenkiintoista tietoa Suomen kansallissäveltäjästä.
Viimeisen retkemme, ennen lomaa, teimme tämän viikon torstaina, kun suuntasimme KULPS-käynnille Helinä Rautavaaran museoon. Aluksi pääsimme ihailemaan erilaisia naamioita ja muuta esineistöä, joita Rautavaara toi aikanaan matkoiltaan ympäri maailmaa. Sen jälkeen jokainen oppilas sai tehdä itselleen oman naamio erilaisia välineitä käyttäen. Naamioista tuli sen verran hienoja, että toivottavasti ne ovat vielä vappuna tallessa, jotta voimme viettää ne päässä kunnon karnevaalit.
Retkemme loppuun tuli yllättävä käänne, kun bussi jolla olimme menneet Tapiolaan, ei kulkenutkaan samaa reittiä takaisin päin. Niinpä 15 minuutin bussimatka venyi 45 minuutin kiertoajeluksi ympäri Espoota. Vihdoin pääsimme kuitenkin omalle pysäkille ja takaisin koululle ruuan ääreen.
Retket tuntuivat olevan sekä oppilaiden että minun mielestä yksiä lukukauden kohokohtia, joten tulemme varmasti tekemään niitä lisää myös kevään puolella. Tällä viikolla vietimme myös luokkamme pikkujouluja, jossa lapset ja vanhemmat esittivät hauskoja esityksiä. Lopulta Joulupukkikin saapui paikalle laulujen saattelemana. Pöydät notkuivat herkuista ja oli mukavaa päästä viettämään rennosti aikaa yhdessä jouluisissa merkeissä.
Viimeisten viikkojen aikana lapset ovat taiteilleet luokkaamme talvisia tunnelmia ja lukutoukkakin on kasvanut jo melkoisen pitkäksi. Myös tekstiilitöissä lapset saivat viimeisteltyä hienot istuintyynynsä, jotka otimme heti käyttöön.
Tänään pääsimme seuraamaan hienoja joulujuhlaesityksiä ja oppilaat tekivät open välitodistukseen arviointeja ennen omien todistusten saamista. Kulunut syyslukukausi on mennyt hirvittävällä vauhdilla ja sisältänyt paljon hienoja hetkiä. Olen todella kiitollinen, että olen saanut näin huipputyyppejä sisältävän luokan ensimmäiseksi omaksi luokakseni. Vaikka välillä on ollut myös todella rankkaa, on jokaiseen päiväämme sisältynyt hillittömiä nauruhetkiä, joita jokainen tarvitsee jaksaakseen täällä Suomen pimeyden keskellä.
Nyt on aika kiittää menneistä ja kerätä voimia tulevaa vuotta varten. 3A palaa tänne blogiin uusin kujein vuonna 2016.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!
Lomaterveisin,
Elisa