Haaksirikko

Eräänä päivänä eräs pariskunta, päätti lähteä veneellä merelle. Yhtäkkiä merellä nousi kova myrsky, ja laiva oli lähellä kaatua kumoon. Myrsky oli todella kova. Mies jäi kannelle ja nainen meni ruumaan. Nainen nukahti, kun laiva keinui.

Lopulta myrsky laantui ja nainen heräsi. Kun hän nousi kannelle, hän huomasi, että kannella ei ollut ketään, paitsi katkennut masto. Sitten hän huomasi, että oli aavalla merellä ja häntä lähestyi iso, todella iso aalto ja kovaa vauhtia. Nyt tuli hoppu, eikä nainen tiennyt mitä tekisi. Aalto lähestyi, lähestyi, lähestyi ja lähestyi, lopulta aalto oli aivan laivan yllä. Aalto ei vetänyt venettä veden alle, mutta nainen ei ollut enään laivassa, aalto oli nielaissut hänet ja kuljetti häntä jonnekkin, jonnekkin kauas.

Kun nainen heräsi, hän oli jonkun saaren rannassa. Sen saaren rantahiekka oli ihanan pehmeää.
Ranta vesi oli ihanan lämmintä, niin kuin myös kesä tuuli. Kissan kellot helisivät ja satakielet lauloivat. Se oli todella ihmeellistä naisen mielestä.

- Voi, tämä on niin ihanaa. Vesi, tuuli, kukat, linnut. Minä haluan jäädä tänne! nainen ajatteli.
Kun hän oli joutunut veden valtaan, joku oli pyyhkinyt hänen muistin. Ja siksi hän ei muistanut miestään, eikä siksi ollut hänestä huolissaan. Hän oli vailla päämäärää.

Kun nainen nousi istumaan ja lopulta seisomaan, hän näki kauniin maiseman. Kaukana lensi harvinaisia, hienoja lintuja ja hän näki monia perhosparvia. Ja taivaskin oli sininen, taivaalla ei näkynyt yhtään pilveä. 

Aurinkokin oli kirkas ja lämmitti saarta ja saarella asuvia olioita.

Hän päätti lähteä kiertämään saarta. Saari oli iso ja sen kiertämiseen meni kauan. Lopulta saari oli kierretty, sen saaren kiertämiseen oli mennyt  koko ilta. Ilta oli myös  pitkä.

 Kun yö lähestyi, hänen oli etsittävä yö sija jostain suojaisesta paikasta. Hän löysi suojaisen paikan yhden puun latvasta. Siinä puussa oli hienoja, värikkäitä hedelmiä. Naisella oli nälkä, todella kova nälkä! Hänen oli pakko saada jotain syötävää, mistä hän saisi ruokaa? Lähimailla ei näkynyt yhtään ruokaa, ei edes hippusta, paitsi sen puun hedelmät, missä puussa hän aikoi yöpyä. Vesi herahti hänen kielelleen ja hänen silmät suurenivat, kun hän näki yhden niistä hedelmistä.

- Ruokaa! nainen huusi.
- Minun on saatava! Nainen oli jo puoliksi seonnut.
Hän ei edes ajatellut että se hedelmä saattaa olla myrkyllinen, kun hänellä oli niin kova nälkä.
Kun hän lähestyi hedelmää, jonkun ison  apinan käsi nappasi sen hedelmän ja katosi saman  tien.
Sitten nainen näki kaikki muutkin hedelmät ja saman tein kaikki hedelmät katosivat samalla tavalla kuin edellinenkin hedelmä. Hänen nälkä kasvoi samalla, kun yö lähestyi.

Oli keskiyö.    
Hän etsi edelleen ruokaa. Hän ei ollut löytänyt vieläkään ruokaa, ja hänellä oli aivan kauhea nälkä ,ja nälkä  kasvoi edelleen.

Aamulla naisen oli pakko lähteä puusta, ja etsiä syvältä viidakosta ruokaa.
Viidakossa oli todella pimeää.
Viidakossa  hän kuuli apinan huutoa, ja lintujen laulua.
Sitten hän huomasi, että pensas heilahti!
Hän säikähti! Ja hän oli lähellä kaatua selälleen, niin kovasti hän säikähti.
Pensas heilui , mitäköhän sieltä tulee .

Pensas heilui edelleen!
Ja sieltä tuli, toden totta!...                                            …ötöökältä se näytti.
 Sillä oli kahdeksan jalkaa ja jalkojen päällä kasa villoja.
- Mikäs  sinä olet? ötökkä kysyi naiselta.
- Ai mikä minä olen…  …en enää muista, nainen huokaisi.
- Mikä sinä olet? nainen kysyi ötökältä.
- Hämähäkki! ötökkä vastasi.
- Minä olen nähnyt sinunlaisia tyyppejä ennenkin. Minä voin viedä sinut heidän luokse, hämähäkki sanoi ja lähti viemään naista.

Matkalla naisen muisti rupesi viimein palata vähän kerralla. Yhtäkkiä nainen muisti, että hän oli ollut laivalla, ja sitten oli tullut myrsky. Sen nainen muisti. Ja hän muisti jotain muutakin.

Matka oli pitkä, mutta lopulta he olivat perillä. Siellä oli paljon eläimiä mutta eniten apinoita.
Sitten alkoi rummutus, ja torvien törähtely. Hetken päästä esiin hyppäsi joku tartsan, joka huusi niin kuin apinoiden kuningas.  Sitten se näki naisen, hiljeni, ja rupesi tuijottamaan naista.
- Jade, rakkaani, tartsan sanoi hiljaan.
- Sinäkö se olet? hän jatkoi.
- Kuka? Mitä? Hä? nainen ihmetteli. Samassa tartsan tuli naisen luokse liaaneja käyttämällä, ja kysyi,
- Oletko se tosiaan sinä, rakas, Jade? Oletko sinä tosiaan vielä elossa?
- No ainakin minä olen elossa, minun nimeni on varmaankin Jade. Mutta en tiedä, olenko minä rakas,  vai oliko se raskas.  Yhtenä päivänä minä lähdin…
- Minun kanssani, ja yhtäkkiä tuli myrsky, mies jatkoi.
- OLETKO SE TOSIAAN SINÄ! he sanoivat yhteen äänen.

He saivat asiat selvitettyä. He päättivät jäädä asumaan sille saarelle, koska saarella oli paljon heidän uusia ystäviä, ja hyvää ruokaa. He siis päättivät jäädä asumaan sille saarelle, ja he elivät elämänsä onnellisina elämänsä loppuun asti.

                 LOPPU
Kirjoittanut: Jennifer